Arvoin pääsiäiskyselyn voittajan ja onni suosi tällä kertaa Raisaa, laittaisitko minulle osoitteesi ja mielivärisi sähköpostitse.

Ehdottomasti paras ohje oli, että lankaa ostetaan vain tarpeeseen. Tuota ohjetta kun oppisin noudattamaan. Pesupähkinöistä olen kuullut, mutta sen verran olen ennakkoluuloinen, että toistaiseksi ovat pysyneet kaupassa. Kuukuppi on tuttu juttu, kestovaipoille ei meidän taloudessa ole tarvetta.

Reissussa opetin mummoa tekemään sukkaa kahdella pyöröllä ja kun pyöröjä olin ostamassa, mukaan tarttui ale-korista vyyhti ohutta Pirkka-lankaa (väri sopii kauden Project Spectrumiin). Malli on jo selvillä, sitä varten langassa on muutama helmikin sovituksessa. Nuo tummemmat päätin siihen sitten pujotella.

499744.jpg


Reissusta tarttui mukaan myös pussillinen villasukkien "raakileita", kummini ystävätär oli aloitellut useampaakin sukkaparia, mutta kantapää oli tuottanut ongelmia ja sukka toisensa jälkeen oli jäänyt kesken. Sukat oli tarkoitus antaa hyväntekeväisyyteen, mutta ystävätär kuoli yllättäin. Lupasin neuloa sukat loppuun, liki jokaisessa sukassa on mukana myös puikot eli projektin jälkeen minulla on kasa sukkapuikkoja, jotka voin sitten lahjoittaa eteenpäin hyvään tarkoitukseen.