Nukuin viime yönä hyvin ja sikeästi pitkälle aamuun (nousin puoli yhdeksältä). Kun sitten olin saanut aamupalan syötyä ja hesarin luettua puin vaatteet päälleni ja lähdin sauvakävelemään. Ulkona oli juuri sopiva sää ulkoilulle, joten en ollut ainoa ulkoilija lähiössä. Monella oli sukset mukana, hiihtämässäkin pitäisi muistaa käydä. Kun sitten olin jo palaamassa kohti kotia, näin matkalla hevosen. Siinä se söi heinää kirkon vieressä. Kirkonmenot olivat jo ohi eli hevonen ei ollut kyydinnyt ketään kirkkoon, sen sijaan lähistöllä oli runsaasti pulkkakansaa ja hevosen perässä oli reki eli kyseessä taisi olla joku lastentapahtuma. 

Pesin perjantaina sukkia ja eilen kun otin ne kuivina pois pyykkitelineeltä ne järjestäytyivät:
388860.jpg
Nyt on taas sukkia seuraavan viikon käyttöön.

Viikonloppuna, kauppareissun, siivouksen ja kuntoilun ohessa olen neulonut ponchoa, joka on nyt jo puolessa välissä:
388862.jpg

Blogikierroksella olen ihastellut lankaostoksia. Kunhan näen miltä nuo langat näyttävät neulottuina saatan itsekin hankkia. Pitää vaan muistaa etten pidä pätkärääkätyistä.

Nyt siirryn sohvalle aloittamaan varrettomia sukkia jämälangoista, sillä jotain pitää olla työmatkaneulomisenakin, etten aivan tylsisty.