Kävin kotimatkalla ostamassa itselleni uudet housut, ensi viikolle kun tarvitsen sellaiset "virallisemmat" kouluttamista varten. Normaalipäivänä voin aivan hyvin olla farkuissa työpaikalla, kun istun pääosin omassa huoneessani. Uusien vaatteiden ostaminen ei ole mukavaa kun on ylipainoinen; mikään vaate ei näytä hyvältä päällä ja valikoimaakin on vähemmän. Pitäisi saada itseään niskasta kiinni, ei tästä muuten mitään tule, kohta vaatteeksi pitää ostaa puolijoukkueteltta. Niin ja laihemmalle ihmiselle riittää pienempi silmukkamäärä paitaa tehdessä.

Iris garden-sukat etenevät, keksin tänään, että jokainen kierroksen puikko kudotaan samalla "kaavalla" eli kun yhden puikon opettelee tekemään niin kierros sujuu leikiten. Tämän huomasin onneksi ennen sukkien valmistumista, varsi on vasta puolessa välissä.