Neulon joka päivä bussissa työmatkoilla, tällä hetkellä työn alla on sukka pariksi sunnuntaina valmistuneelle. En ole koskaan ennen ajatellut olevani pelottava, mutta tänään mies siirtyi pois vierestäni heti kun toinen istumapaikka vapautui. Näytinköhän siltä, että hetkenä minä hyvänsä keihästän hänet hengiltä 2,5 mm bambusukkapuikoillani? Kun sitten mietin asiaa tarkemmin, tajusin, että vieressäni oleva penkki täyttyy aina viimeisenä. En tiedä johtuuko tyhjä penkki ulkoasustani (omasta mielestäni kuitenkin kohtuullisen siisti ja asiallinen), tekemisestäni (koskaanhan ei tiedä missä vaiheessa hyökkään puikkoineni) vai siitä, että vaikutan sekopäältä neulomuksineni. No näillä helteillä on vain mukava hikoilla yksin penkissä.

Ilta on mennyt omenahilloa keitellessä. Työtoveri toi minulle muovikassillisen omenoita, heillä kun on niitä liiaksi asti. Teen omppuhillon kaveriksi pannaria, herkullinen iltapala on siis tiedossa.