Työt alkoivat jo pari viikkoa sitten, olen opetellut lähtemään ajoissa kotiin. Nyt kun kotiinlähtö sujuu jo hienosti oli aika ottaa kuntosali taas mukaan kuvioihin. (Olen aikaisemmin ollut liian kiltti ja tunnollinen, niinpä tämän syksyn tärkein opeteltava asia on normaalimittainen työpäivä, siis se mistä palkka maksetaan. Vaikeaa tämä itsekkääksi opettelu on, mutta oman terveyden takia siihen on opittava.)

Sain eilen ensimmäisen joululahjasukan valmiiksi ja toinen on hyvällä mallilla. Eilen kyselin toisen kummilapsen sukkakokoa ja äitinsä hiukan ihmetteli. Kun sitten selitin asian liittyvän jouluun, hän varmaan ilmoitti kirkkoherranvirastoon peruvansa kummiuteni. Ei kai näin sekopäistä naista voi kummina pitää.

Nyt salireissun ja suihkun jälkeen voinen siirtyä sohvalle salaisiin hommiin.

Ps. Tiina laitoin palkintosi postiin salille mennessä, sen pitäisi olla perillä keskiviikkona,